Puoli Pirkka - jälkipuinti

Pirkan Hiihdon puolikas  eli 45 kilometriä on nyt hyväksytysti suoritettu. Loppuaika oli 4:17:36. Alla tunnelmia ja havaintoja.

Palaan vielä sen verran hiihtoa edeltäviin tapahtumiin, että lauantaina pohdimme sen päivän ruokailua. Olisi hyvä valita jotain varmaa, ettei minun itsekeskeinen vatsani saa mitään kummallisia oireita. Ruoan osalta kaikki menikin kivasti. En yleensä juo ruokailun aikana mitään, vaan heti syötyäni kulautan ison lasillisen maitoa kerralla kurkkuun. Niin nytkin. Kunnes osa maidosta purskahti takaisin lasiin siinä vaiheessa, kun pohjalta paljastui maitokökköjä. Jes. Ilta menikin odotellessa, koska se maito tulee jostain päästä vauhdilla ulos. Kaikeksi onneksi vatsani suostui sen sulattamaan suosiolla eikä koko yö mennyt vessassa. Huhhuh. Tuleepa taas oltua kriittisempi maitopurkkien päiväyksien kanssa.

Sitten itse kisaan. Hieman negatiivista palautetta täytyy antaa järjestäjille lähtöpaikalla. Tampereelle lähtevien reppujen jättöpaikkaa ei ollut merkitty mitenkään. Kyllähän se toki kyselemällä selvisi. Minkäänalaisia kuulutuksia ei joko tullut tai sitten ne ei kuulunut läheskään koko alueella. Esimerkiksi lähdön myöhästyminen 10 minuutilla olisi ollut kiva tieto kuulla. Mutta matkaan päästiin. Alkuhärdelli oli aikamoinen, kun kaikki vapaan tyylin puolimatkalaiset starttasivat samalla laukauksella. Sauvojen kanssa sai olla tarkkana, ettei omat jäänyt kenenkään suksien alle tai ettei itse hiihtänyt muiden sauvoille. Kun alkuruuhkasta päästiin, matka taittui reipasta tahtia. Turhankin reipasta. Ensimmäiselle huoltopisteelle kahdeksan kilometrin päähän olin suihkinut 32 minuutissa. Tavoite oli noin 45 minuuttia. Huoltopisteeltä eteenpäin oli noin kilometrin kävelyosuus, jonka aikana oma meno oli helppo rauhoittaa. Tuota tahtia olisi noutaja voinut tulla hyvinkin aikaisessa vaiheessa. Toki maasto oli alkumatkasta aika tasaista, jopa laskuvoittoista.

Siitä sitten hiihtelin erilaisissa letkoissa aurinkoisesta säästä nauttien. 7-8 kilometrin välein oli huoltopisteitä, joilla napsin hieman rusinoita ja mehua. Muuta ei juuri tehnyt mieli. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuota matkan aikana tapahtuvaa tankkausta voisi olla syytä harjoitella. Väkisin tunkea jotain mahaansa. Saattaisi auttaa jaksamiseen loppumatkasta. Mutta nyt ei vaan maistunu.

30 kilometrin jälkeen romahdus tuli. Pahamaineisen Rokkakosken mäen selvisin vielä jotakuinkin kunnialla, mutta muutama kilometri sen jälkeen puutumus iski. Jokainen pienikin mäen nyppylä tuntui ylitsepääsemättömältä. Ja jokaisen mäen nyppylän päällä tuntui, että tulee oksennus. Enpä ole ennen kokenut tuollaistakaan tunnetta, että alkaa urheillessa oksettaan. Noin kahdeksan kilometriä ennen maalia oli viimeinen huoltopiste Julkujärvellä ja se tuli tarpeeseen. Sen jälkeen vähän taas helpotti. Maasto siitä eteenpäin oli tuttua, mikä varmasti osaltaan auttoi myös. Ylämäissä en enää loppumatkasta suksia jaksanut luistattaa, mutta hitaasti taivaltaen nekin voitin.

Matkan aikana hiihtäjiä tuli ja meni jos jonkinlaisia. Mieleeni jäi erityisesti Julkujärven nousun jälkeen perinteisellä tyylillä etenevä mies, joka lauleskeli, kun tulin hänen kohdalleen. Nähdessään minut mies kysäisi: "Otetaanko kisa maaliin?". Ei sitten kuitenkaan otettu, kun hänkin totesi, että viimeiset 40 kilometriä on sattunut kaikkialle muualle paitsi päähän. Toivottelimme hyvät loppumatkat ja jatkoimme omia vauhtejamme. Näistä kohtaamisista tulee hyvä mieli. 
Kunnon väsymysvaiheessa kiukkua taas meinasivat herättää isot miehet. Kehtaavatkin jäädä peesaamaan puoli kuollutta naisparkaa. Melkein jouduin pysähtymään ennen kuin suostuivat meneen ohi. Oma äijäni totesi kisan jälkeen sen olleen hyvinkin yleinen tapa. Melkein järjestäen jokaisen letkan kärjessä vetojuhtana oli kuulemma joku nainen. Ainoastaan yhdeltä mieheltä sain kiitokset ylämäen peesiavusta. Hän toivotteli minut kyllä tervetulleeksi omaan peesiinsäkin, mutta enpä siinä kauaa pysynyt.
Ihmettelin matkan aikana, että liikkeellä oli useita vapaan tyylin hiihtäjiä, joilla tekniikka oli aika heikosti hallussa. En itsekään ole mikään kilpahiihtäjä, mutta jotakuinkin osaan kuitenkin hyödyntää erilaisia tekniikoita. Melkein hattua nostan niille, jotka perusluistelulla, eli kuokalla, puursivat koko matkan.

Viisi kilometriä ennen maalia ihmettelin, kun ladulla seisoskeleva hahmo näytti jotenkin tutulta. Kaveri, joka ei juuri ladulla viihdy, oli hypännyt suksille ja lähtenyt kannustamaan. Se oli oikein positiivinen yllätys. Tuttu juttuseura puolen kilometrin matkalla tuntui todella hyvältä. Keskityin hetkeksi johonkin muuhun kuin siihen suksimiseen. Olisi kyllä todennäköisesti ollut hyvin erilainen matka, kun olisi ollut joku kaveri seurana koko ajan. Eipä kaveripiiristä vaan oikein löydy samantasoisia ja samalla tyylillä hiihtäviä.

Koko hiihdon ajan seuranani oli päänsärky. Ei se hiihtoa onneksi haitannut. Epäilen, että johtui selän ja hartioiden kireydestä. Sitä taas en huomannut matkan aikana juurikaan, mutta voi pyhä jysäys sitä tunnetta hiihdon jälkeen ja koko loppuillan. Eipä oo niin tosissaan sattunut aikoihin. Relaksanttia olisi tehnyt mieli ottaa, mutta tuollaisen urheilusuorituksen jälkeen kolmiolääkkeen syöminen epäilytti sen verran, etten uskaltanut. Tarvinnee suunnata hierojan käsittelyyn, josko tuota selkää saisi jotenkin auottua.

Hiihtokeli oli mitä mahtavin. Sopiva pakkanen ja auringon paiste. Aurinkolasit silmillä sain hiihdellä suurimman osan matkasta. Lähes 3000 hiihtäjän massalla latupohja tosin puuroutui ja erityisesti ylämäet olivat raskaita. Jalkoja jouduin reilusti nostelemaan päästäkseni pöperössä eteenpäin.

Epävirallisten tulosten mukaan sijoitukseni oli naisten yleisessä sarjassa 42. Osallistujia oli 55. Jokunen jäi siis taaksekin. Omasta mielestäni yllättävänkin moni. Suoritukseeni olen tyytyväinen. Vallinneissa keliolosuhteissa, suksien luisto-ominaisuuksilla ja tällä kunnolla en olisi yhtään parempaan pystynyt. Kaikkeni annoin mitä annettavissa oli. Neljän tunnin aikaraja ei alittunut eli hiihtopuku jäi saamatta. Äijä oli kyllä sitä mieltä, että tuolla suorituksella sen olisi ansainnut. Ehkä sitten alennusmyynneistä. Harkitaan.

Kokemus oli kuitenkin niin rankka, että syvästi kumartaen kunnioitan kaikkia niitä, jotka hiihtivät täyden matkan eli 90 kilometriä. En olisi itse siihen pystynyt. Ainakaan vielä.