Hyvästit

Ei tää mun kuntoiluitten tänne kirjailu oo ihan parhaalla mahdollisella tavalla lähteny käyntiin. Tosin tunnustan olleeni myös hyvin hyvin laiska kuntoilija. Viime viikolla kävin huimat kaksi kertaa juoksulenkillä. Pääsiäisen komeat kevätilmat innostivat taas pihahommiin ja siinä se aika sitten on vierähtänytkin. Ollaan sentäs saatu jotain aikaiseksikin.

Kodinhoitohuoneen ovelle syntyi terassi. Kaiteet, alaosan verhouslaudat ja porras vielä puuttuvat.

Pihaa tonkiessa ja siirtäessä kesämoodin paljastui myös tuhotyö. Ystävämme jänöjussit ovat herkutelleet Koivuangervoilla. Ilmeisen laatutietoisia kavereita ovat, koska mihinkään muuhun angervolajikkeeseen tai muuhun puskaan ei ole koskettukaan, mutta jokaikinen Koivuangervo on puputettu ihan matalaksi.

Hyvää on ollut.

Tällä viikolla olenkin vain urheillut. Maanantaina aloitin suunnistuskauden ja olin aivan tohkeissani ryntäillessäni pusikoista läpi, kiipeillessäni kallioille, laskiessani jyrkänteitä ja kirmaillessani pitkin polkuja. Olipas kivaa taas pitkästä aikaa.

Rata: 4 km (4,3km),  aika: 56 min., keskisyke: 156, max syke: 179, kulutus: 578 kcal

Tiistaina juoksentelin yrittäen pitää sykkeen mahdollisimman hyvin pk-alueella. Onnistuminen oli vähän siinä ja tässä.

Matka: 7,3 km, aika: 57 min., 7,8 min./km, keskisyke: 147, max syke: 178, kulutus: 528 kcal

Keskiviikkona tyydyin pelkkään hyötykävelyyn apteekkiin ja takaisin. Kilometrejä kertyi reilu kahdeksan.

Torstaina, eli eilen, päätin vetäistä vauhdikkaamman ja kunnon ylämäkiä sisältävän juoksulenkin. Alku oli kovin tahmeeta, mutta fiilis oli hieno kun sain puskettua itseni Pirkkalan näköalapaikalle sydämen ja keuhkojen hakatessa itseään rinnasta ulos. Kotiinpäin olikin sitten lähestulkoon vain alamäkeä. Onni sinänsä, koska suoliston viimeisessä mutkassa kävi tuon mäen jälkeen aikamoinen pyörähdys ja viimeiset pari kilometriä jouduin jopa kävelemään, mutta ei siitä sen enempää. ;) Hyvä fiilis jäi vaikka loppu kävelyksi menikin ja näin ollen vauhti ei nyt näytä hyvältä.

Matka: 9 km, aika: 1h 20 min., vauhti: 8,9 min./km, keskisyke: 149, max syke: 183, kulutus: 756 kcal.

Siihen on olemassa myös "syy", miksi olen tällä viikolla joka päivä ajanut itseni hikoilemaan. Tänään alkaa viikon mittainen hikoilukielto. On aika heittää hyvästit silmälaseille. Menen tänään laserleikkaukseen ja sen jälkeen ei pitäisi enää olla tarvetta reuhtoa silmälasien ja piilolinssien kanssa. Jonkun aikaa olen tätä ajatusta jo elätellyt ja viimeinen niitti oli se, että silmäni eivät kestä piilolinssien käyttöä enää vanhaan malliin (eli ympäripyöreitä päiviä). Olen siis kyllästynyt silmälaseihin ja nyt niille tulee lähtö.

  Näillä kahdella parilla olen viime vuodet mennyt.

Piilolinssien käyttäjänä en niinkään mieti sitä, miltä tuntuu olla ilman silmälaseja. Hämmästystä herättää enemmänkin se, että voiko ne silmälasit sitten todellakin lähettää johonkin kehitysmaahan niitä tarvitsevalle? Eikö niitä ihan oikeesti muka enää tarvi säästää? Ei tarvi ei. Jos nyt kuitenkin vähän aikaa vielä.... 

Toinen ihmetyksen aihe on se, että viikkoon ei silmiin saa koskea eikä niitä saa kastella. Öööö... Miten mun on tarkotus saada aamulla simät auki niin, että pääsen lähtemään töihin??

Toiset jännittää leikkausoperaatiota, niin mä pohdin tälläsiä oleellisia juttuja. :)

Terapiaa ja juoksua

Nyt on varsinainen terapiaviikonloppu takana. 

Perjantaina aloitin juoksukauteen siirtymisen varovasti terapiakävelyllä. Terapiakävely tarkoittaa siis kävelylenkkiä kaverin kanssa juoruillen. Oikein mukavaa ja rentouttavaa touhua, suosittelen koittamaan.
Matka: 11 km, aika: 1h50min., vauhti: 10 min./km, keskisyke: 107, max syke: 130, kulutus: 523 kcal

Lauantaina terapoin itseäni puunaamalla talon oikein kunnolla ja koko päivä siihen menikin. Sunnuntaina terapiana toimi kavereitten kanssa chillailu fillareilla pitkin poikin kylää. Tuli nähtyä kalamarkkinat, avattua terassikausi, ihmeteltyä ameriikan autoja ja äänestettyä. Persus tuli kipeeksi oudokseltaan pyörän satulassa. :) Illan istuinkin tiiviisti tuijottamassa hyvin erikoiseksi ja mielenkiintoiseksi muodostunutta vaalien tuloslaskentaa televisiosta. En sen enempää esittele omaa puoluekantaani, mutta tuloksessa oli hyvää ja huonoa. Sen voin sanoa, että Persuja en äänestänyt. Mielenkiintoista nähdä miten tästä eteenpäin sitten mennään.

Tänään teinkin sitten kevään ensimmäisen juoksulenkin. Edellisestä onkin vierähtänyt jo nelisen kuukautta. Aloitin varovasti lyhyellä ja kevyellä lenkillä. Ensimmäiset kaksi kilometriä olivat tuskaisia. Jalat tuntui todella raskailta, askel ei rullannut, sääriä poltti, varpaisiin sattui ja keuhkoista irtosi limaa. Ehdin jo ajatella, että alustako tämä harrastus tarvii taas aloittaa. Onneksi kahden kilometrin jälkeen tuntuma vähän helpotti ja askelkin alkoi tuntua kevyemmältä. Ei mitään suurta juoksuilottelua vielä, mutta positiivinen mieli jäi ja heti lenkin jälkeen olisi tehnyt mieli juosta enemmänkin. Mitenköhän sitä tästä juoksua lisäisin etten ahnehtisi ja hankkisi rasitusvammoja, mutta pääsisin kuitenkin mahdollisimman pikaisesti hyvään rytmiin?
Matka: 5 km, aika: 35 min., vauhti: 7 min./km, keskisyke: 148, max syke: 163, kulutus: 325 kcal 

Pahan hajuisia vaatteita ja palloilua

Loman jälkeiset päivät on mennyt yrittäessäni motivoitua arkeen ja työn tekemiseen sekä lepoon ja pyykin pesuun. Miten kummassa sitä voikin aina reissussa tulla niin paljon pyykkiä vaikka tuntuu ettei vaatteita ole edes paljoa mukana? Voin muuten kertoa, että Lapponia-hiihdon pesemättä läpi käynyt hiihtopuku haisee aivan hirveälle, yyyh. Nyt se on onneksi pestynä ja varastoituna vaatehuoneeseen odottamaan ensi talvea. Lopullisten laskelmien tuloksena talven aikana kertyi 980 hiihtokilometriä. Niistä 9 km perinteisellä ja loput vapaalla. :)

 Muonion hotelli oli aika surullinen näky. Ei ollut enää käytössä.

Eilen käytiin pitkästä aikaa verrytteleen lentopallolihaksiakin. Ongelmana on tänä talvena ollut pelaajien vähyys, joten pelejä on saatu aika nihkeästi kasaan. Nytkin meitä oli huimat kuusi henkilöä eli kolme pelaajaa per joukkue. Kivaa oli silti ja pelikin sujui yllättävän hyvin. Pienellä porukalla pelatessa on tietysti se hyvä puoli, että saa juosta enemmän ympäri kenttää pallon perässä ja minäkin pääsen harjoittelemaan hyökkäämistä, kun muuten tulee ajauduttua yleensä passarin rooliin äijien lyödessä palloo kenttään. Hieman vajaalla joukkueella pelatessa ehkä lentopallon lajimaisuus välillä kärsii. Mukavaa vaihtelua tää palloilu on tuolle kestävyysliikunnalle.
Pelit kesti n. 1h40min, keskisyke: 123, max syke: 158, kulutus: 637 kcal.

Raattaman bensa-"automaatit", ja hyvin toimii edelleen.

Jälkipuinti - Lapponia-Hiihto

Maanantai 4.4. - Keimiön Kiekerö 60 km

Maanantaina seistiin lähtöviivalla auringonpaisteessa ja jännitys oli aika kova. Eturiviin huudeltiin nimiä Kari Varis, Paavo Puurunen, Esa Mursu, Liisa Anttila... Ensimmäisen päivän lenkin lähtö ja maali olivat Oloksella. Lähdin suosiolla takajoukoista liikkeelle etten ole heti ensimmäisessä laskussa vauhdikkaampien tukkeena. Alkutohinoissa tuli aika paljon kaatumisia ja sauvojen rikkoontumisia. Onneksi selvisin (ja koko meidän mökillinen) ilman onnettomuuksia väljemmille vesille. 
Ensimmäiset 15 kilometriä mentiin aika reipasta tahtia. Sen jälkeen alkoi kipuaminen. Ylämäki tuntui joka mutkan jälkeen vain jatkuvan ja jatkuvan kunnes lopulta oltiin Sammaltunturilla ihailemassa komeita maisemia. Tässä vaiheessa tuli todettua, että ei siellä Pirkan Hiihdon Rokkakosken mäessä olla koskaan ylämäkeä nähtykään. Tunturilta lähdettiin laskettelemaan tietenkin alaspäin. Alku oli mukavaa avotunturia, jossa ladun näki hyvin ja minäkin uskalsin antaa tulla vaan. Sitten sukellettiin tunturikoivikon sekaan pujottelemaan, jolloin rohkeuteni korvien välissä loppui ja siirryin ladulta luistelu-uralle hieman himmailemaan menoa. Hyvin kuitenkin pääsin alas, mutta tietenkin tuo jarruttelu on vähän "turhaa" reisien rasittamista.
Tästä matka jatkui aavoilla soilla ja järvillä vastatuuleen lykkien. 25 kilometrin huoltopisteellä oli jo aika voipunut olo. Seuraavat 30 kilometriä vaihteli auringon pehmittämät ja kosteuttamat metsätaipaleet, joilla suksi suorastaan imeytyi latuun kiinni ja vastatuuliset järven selät. Viimeiset viisi kilometriä olikin sitten kapuamista takaisin Olokselle.
Oli oikeastaan aika kamala hiihto, mutta jotenkin sain sen taisteltua läpi. Aikaa taapertamiseen meni lopulta hieman yli 6 tuntia. Ainoa positiivinen puoli oli, että auringonpaisteessa naamaan tarttui hyvin rusketusta. Hiihdosta ei ole juuri positiivista sanottavaa. Enpä kyllä ollut ainoa jolle tämä ensimmäinen lenkki oli vaikea. Lähes tulkoon kaikilla kenen kanssa juteltiin oli ollut raskas reissu.
Aika: 6:10:31, keskisyke: 151, max syke: 176, kulutus: 3584 kcal 

Mökki ja suksien voitelua

Keskiviikko 6.4. - Himmelriikin Hiihto 50 km

Sää oli aamulla kostea ja sumuinen, kun bussi Olokselta starttasi kohti lähtöpaikkaa eli Vuontispirttiä. Maanantain tuskainen hiihto, vallitseva säätila ja tulevan hiihtoreitin profiilikartta aiheuttivat jopa pientä ahdistusta ja järven jäällä lähtöä odotellessa melkein jalat tärisivät jännityksestä. Lähtölaukauksen kajahtaessa olin jopa tyytyväinen sumuiseen ilmaan, niin edessä oleva seinämä, mihin oltiin kiipeämässä, ei näkynyt. Epäilen, että oli henkisesti huomattavasti helpompaa hiihtää kun ei nähnyt kuinka pitkään mäki vielä jatkuu. Ylös Montellinmajalle vain oli kivuttava ja sinnehän mentiin eikä edes tuntunut missään! Ylhäällä ei tasaista pätkää ollutkaan vaan samantien lähdettiin pudottautuun Nammalkuruun toiselle puolelle tunturia ja ensimmäiselle huoltopisteelle.
Koska kyseessä oli tunturihiihto, niin huollon jälkeen käännettiin taas sukset kohti ylämäkeä ja Pallastunturia. Tämä nousu onneksi helpotti ensimmäisen kilometrin jälkeen ja Pallastunturin rinteillä oli ilo wassutella vauhdikkaasti. Pallaksen jälkeen olikin parin kymmenen kilometrin mittainen lasku. Aika hauska! Vielä kun suksi olisi luistanut kunnolla, mutta kivaa se oli näinkin.
Jokunen kilometri oli suht tasaista maastoa kunnes taas alkoi kipuaminen Olokselle. Viimeiset kaksi kilomeriä oli samaa reittiä kuin maanantaina. Tänään näihinkin mäkiin jaksoin vielä vähän puristaa reisistä potkua. Maalissa olikin aivan eri tunnelma kuin maanantaina. Tälläistä sen hiihdon pitää olla!
Hiihdon aikana totesin, että aikalailla samoja numerolappuja siinä ympärillä pyöri kuin maanantainakin. Eli samalla tahdilla mentiin.
Aika: 3:56:31, keskisyke: 154, max syke: 179, kulutus: 2374 kcal

 Olos

Perjantai 8.4. - Karra Huikonen 80 km
Herätys oli aamulla jo ennen ylösnousua. Puoli seitsemältä lähti Olokselta bussikuljetus kohti Hettaa, josta viimeiselle matkalle startattiin puoli yhdeksältä. Heti alussa tuntui, että nyt suksi ei oikein luista niin hyvin kun se voisi. Ensimmäisen huollon ja kymmenen hiihdetyn kilometrin jälkeen alkoi kipuaminen Pyhäkeron tunturin reunaa pitkin kohti Sioskurua. Tunturin reunaa pitkin hiihtäminen on aika haastavaa, kun latu on koko ajan kallellaan toiseen suuntaan. Nousussa tunsin, että jos suksi ei luista, niin eipä taida tämä hiihtäjäkään enää ihan täysissä voimissa olla. 
Kilometrit Sioskurusta Hannukuruun (~10km) pääsivätkin sitten listalle "elämäni kamalimmat hiihtokilometrit". Lämmin viikko ja vähäiset yöpakkaset oli sulattanut tuntureilta lumia todella paljon. Tätä väliä ei oltu siis pystytty ajamaan koneella ja sinne tänne oli jouduttu kolaamaan ladulle lisää lunta, että siellä yleensäkin saattoi hiihtää. No, itse en sitä enää laduksi tai hiihtämiseksi kutsuisi. En tiedä missä kunnossa latu oli alkupään hiihtäjillä, mutta loppupäässä karahdettiin välillä keskelle kanervikkoa kun lumi loppui ja muutenkin latu muodostui lähinnä jäisistä sinne tänne poukkoilevista suksien urista. Matka olisi ollut varmasti hienoa laskettelua ja maisemien katselua hyvällä ladulla, mutta nyt se oli suurta pystyssä pysymisen ja varpujen väistelyn tuskaa. Reidet olivat jäykät kuin ratakiskot kun pääsin Hannukurun huoltoon.
Hannukurusta eteenpäin maasto oli aika tasaista ja latukin parani mitä pidemmälle mentiin. Valitettavasti tuo edellinen pätkä oli syönyt jo muutenkin vähissä olevia voimia ja varsinkin hermoja. Pitkälti tasatyöntöä käyttäen sain lopulta lykittyä itseni Nammalkuruun, jossa oli siis keskiviikkonakin ensimmäinen huoltopiste. Tästä eteenpäin reitti olikin sama kuin keskiviikkona. Ja koko ajan meno helpottui, kun latupohja parani ja tuntui että suksikin toimi vähän paremmin. Se pitkä lasku tuntui myös tänään todella mukavalta ja tarpeelliselta lepuuttelulta. 
Viimeiset kaksikymmentä kilometriä olivat todella pitkiä. Jokainen kilometri tuntui ainakin nelinkertaiselta ja hermot alkoivat olla tiukalla, kun lähes joka työnnöllä jompi kumpi sauvoista upposi syvälle hankeen. Jollain ihmeen sisulla sieltä metsästä kuitenkin maaliin taapersin ja mikä erikoisinta (tai parasta?), viimeisellä viidellä kilometrillä ohitin vielä kolme aiemmilta päiviltä tuttua numerolappua, jotka jo alkumatkasta hävisivät horisonttiin!
Aika: 7:12:20, keskisyke: 149, max syke: 171, kulutus: 4078 kcal

 Poron vasa välipäivänä Raattaman poropäivillä

Niin kuin tunnelmista varmasti huomaa, aika kaksijakoinen, eikä välttämättä kovin hauskan kuuloinen kisa. Loppufiilis on kuitenkin ihan hyvä. Tulipa tämäkin suoritettua. Vaikka matkalla monesti tuskaa olikin, niin hieno tapahtuma oli kuitenkin. Hieman paremmalla harjoittelulla ja valmistautumisella juuri tähän tapahtumaan voin kyllä lähteä toistekin. Tänä vuonna harjoittelu tyssähti hieman siihen Pirkan Hiihtoon ja tankkaaminenkin jäi jotenkin puolinaiseksi. Lumien loppuminen tunturista ei ilmeisesti ole kovin yleistä vielä tähän aikaan vuodesta, eli sen suhteen sattui vain huono vuosi. Kevätaurinko varmasti lämmittää aina latuja jo tähän aikaan eli ensi kerralla tarvinnee tuota voitelua tai vesikelin suksia tai jotain muuta miettiä vähän tarkemmin.
Talviloman viettotapana tässä oli hyvät ja huonot puolensa. Eipä ainakaan tullut työasiat mieleen, kun kaikki aika meni hiihtoon valmistautumiseen, hiihtämiseen tai siitä palautumiseen. Toisaalta välillä tuntui, että näinkö sen ainoan lomaviikkoni haluan viettää... No, itseasiassa on kyllä aika rentoutunut olo, eli eiköhän se ollut ihan hyvä tapa!
Kokonaisaika: 17:19:22

 Mitsku ja kunniakirja!

Nyt meni sukset kesäsäilöön. Tarkkaa kilometrikertymää en ole vielä laskenut, mutta parikymmentä jäi vajaaksi tonnista. Ei vaan enää pysty, mutta hyvä näinkin.

Sykettä

Edellisen postauksen kommenteissa joku kyseli mun hiihtotreenaamisesta. Vaikka kommentteihin jo lyhyesti vastasinkin, ajattelin tehdä aiheesta nyt ihan oman jutun. Tulevaisuudessa taidan muutenkin kirjotella enemmän näistä treeneistäni - tai siis kuntoiluistani - tänne blogiin. Josko siten pysyis suutarikin paremmin lestissään.

Tänä talvena hiihtokilometrejä olen kerännyt runsaat 750. Pidän tätä hyvänä saavutuksena ottaen huomioon, että aloitin (toivuttuani yläasteen kauhukokemuksista 12:ssa vuodessa) hiihtoharrastuksen täysin nollasta toissa talvena. Ensimmäisenä talvena hiihdin 300 kilometriä, viime talvena 500 kilometriä ja tänä talvena niitä on ilmeisesti vielä edessäkin päin. Ennen Pirkkaa olin hiihtänyt noin 600 km.

Alkutalvi meni suurempia suunnittelematta peruslenkkiä tehden. Ladulle piti päästä aina kun vähänkin mahdollista. Kilometrien kertymiseen auttoi tietenkin se, että näillä leveysasteillakin päästiin hiihtään jo reilusti ennen joulua. Peruslenkkini alkutalvesta oli noin 12 km ja aikaa sellaisen kului tunnista tuntiin ja varttiin. Vaikka muuten alkutalvi olikin mielenmukaan hiihtelyä, niin joka lenkillä yritin keskittyä johonkin tekniikka-asiaan. Itselleni hiihdossa suurin kompastuskivi on ehdottomasti tasapaino. Tein erilaisia tekniikka- ja tasapainotreenejä; sauvoitta hiihtoa, yhdellä suksella laskemista, askeltamista, kuokkaa eri puolilta, eri tekniikoilla keskityin miettimään mitä teen ja mitä pitäisi tehdä jne jne. Tässä vaiheessa voin todeta sen kannattaneen. Esimerkiksi alamäkien laskeminen ei tänä talvena ole isommin hirvittänyt ja selvästi kehittynyt tasapaino on tuonut mukanaan Wassberg-tekniikan oppimisen.

Alkutalvesta pitkät lenkkini olivat 20-25 km, mutta keskitalvesta niihin tuli kymppi lisää. Sen pidempiä lenkkejä en tehnyt kertaakaan ennen Pirkan Hiihtoa. Alkutaven pitkiä näyttää treenipäiväkirjassa olevan neljä kappaletta samoin kuin niitä yli kolmenkymmenen kilometrin mittaisia. Lienee selvää, että näillä lenkeillä vauhti oli tarkoitus pitää kurissa. Toki sekin talven mittaan sekä kunnon ja tekniikan kehittyessä nousi. Pitkien lenkkien pidentyessä myös peruslenkkini venähti 15-18 km paikkeille. Välillä toki vaan verryttelin ja palauttelin lyhyellä 8-10 km lenkillä.

Tammi-helmikuussa pyrin tekemään kerran viikossa rasittavamman hiihtolenkin. Todellisuudessa en joka viikko itsestäni sitä irti saanut. Muutamia ylämäkitreenejä tein. Täällä Pirkkalan kotiladuilla on tähän tarkoitukseen erittäin hyvä pitkä nousu. Ja tietenkin viime metreillä vielä kunnon jyrkempi kiristys. Sitä kun hiihtää reippaammin ees taas, niin lenkin jälkeen tuntee tehneensä jotain. Pääasiassa hyödynsin rasittavimmilla lenkeillä juuri ylämäkiä. Johtuuko sitten tekniikan puutteista vai mistä, mutta jotenkin en tunne saavani itsestäni riittävästi irti pelkillä tasasen maan kiihdytyksillä. Menee helposti hiihto hosumiseksi. Tosin hauskaa oli joskus roikkua äijän perässä hänen pitäessä vauhtia yllä. Yksin se ei ollut niin kivaa eikä sujuvaa.

Muut kuntoilut on hiihtokauden aikana jäänyt selvästi taka-alalle. Ainoastaan lentopalloa olen höntsännyt 1-2 kertaa viikossa. Ehdoton suosikkini treeneistä on tuo ylämäkihiihto. Se ei yleensä huvita silloin kun pitäisi lähteä, mutta nautin suunnattomasti kun saan repiä itsestäni kaiken irti. Vaikka paremmin sekin onnistuu silloin kun on joku mukana painostamassa.

Pirkan Hiihdon jälkeen suunnittelin pitäväni yhden lepoviikon, sitten kaksi reipasta hiihtotreeniviikkoa ja lopuksi yksi kevyt viikko ennen Lapponiaa. No, tosiasiassa nyt on mennyt ihan laiskotteluksi, minkä kertoo jo tuo kilometrikertymäkin. Kevätauringon aina välillä sulatellessa jäitä, alkaa tuo hiihtoinnostus jotenkin painua taka-alalle. Enää en tuulessa ja tuiskussa saa raahattua itseäni ladulle. Ainoastaan hienolla auringonpaisteella huvittaa tämä laji. Olen antanut sen itselleni anteeksi. Henkisesti voi olla mukavampi lähteä Lapponiaan niin ettei hiihto pursuile vielä korvista.

Ensi viikolla edessä on siis Lapponia-hiihto. Tuntureille kipuaminen hieman jo hirvittää. Profiilikartat eivät näytä erityisen tasaisilta. Viikon aikana ohjelmassa on siis maanantaina 60 km, keskiviikkona 50 km ja perjantaina 80 km. Tiukille taitaa mennä tuleeko tonni tänä talvena täyteen vai ei. Epäilen vahvasti, että perjantain 80 kilometriä ovat minun tämän talven viimeiset kilometrit.

Salomon -mallinukke lähdössä lenkille

Pirkan Hiihto 2011 - jälkipuinti

Aamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Tunnelma oli erittäin hyvä, tosin sitä hieman synkesi se, kun kaveri (jonka piti lähteä meidän kanssa hiihtämään) soitti ja totesi olevansa niin flunssainen ettei pääse lähtemään. Teivon raviradalla saimme auton parkkiin bussin viereen, joten tavarat ja hiihtäjät helposti autosta toiseen ja kohti Niinisaloa. Bussissa suoritettiin vielä viimeiset sämpylä- ja nestetankkaukset.

Niinisalossa ravattiin vessassa ja vaihdettiin hiihtopuvut päälle. Kerrankin oli muuten tapahtuma, jossa naisten vessaan ei ollut juuri jonoa, mutta miesten vessaan sitäkin enemmän! Kiirehän siinä lopulta meinasi tulla. Lähtöalueelle oli matkaa noin 800 metriä ja kymmentä vaille 11 olimme vielä heittelemässä viimeisiä vaatteita kassiin. Juuri ehdimme lähtöpaikalle, kun laukaus kajahti. Eli hyviä lähtöasemia siinä ei ehditty etsiskellä, ei muuta kun joukon jatkoksi.

Alun kiirepaniikista selviydyttyäni matka lähti soljumaan jonossa lykkiessä. Ensimmäinen huoltopiste oli 10 km:n kohdalla Kankaanpäässä ja sen jälkeen isoimmat ruuhkat helpottikin. Alkuunsa maasto oli tasaista ja helppoa hiihdettävää auringonpaisteesta nauttien. Jämin maastoissa oli jonkinmoisia mäkiäkin kiivettävänä, mutta myös leppoisia laskuja laskettavana. Tässä vaiheessa oli karua huomata totuus, että sukseni luistivat luistelubaanalla paremmin kuin monella muulla, mutta ladulla laskiessa muut sujahtelivat ohitse. No, ehkä mielummin kuitenkin näin päin. Ensimmäinen tiukempi paikka tuli Varpulan huoltopisteen jälkeen. Latu muuttui mutkittelevaksi metsäpätkäksi ja pohja ei ollut yhtä kova kuin siihen asti. Eteemme ilmestyi muutama hitaampi hiihtäjä, joista lähdimme ohi, mutta ohittaminen ei ollutkaan kovin helppoa tällä pätkällä. Voimia tuntui siis hupenevan. Vatulan huoltopisteellä saimme ensimmäiset mustikkakeitot ja sillä energialla jaksoi taas hyvin etiäpäin. Yksi inhottava pöperöinen ylämäki oli tällä matkalla ennen puoltaväliä ja Hämeenkyrön lentokenttää. Mehutankkauksen jälkeen laskettelimme Kyröskosken koululle, johon olimme suunnitelleet hieman pidemmän tauon. Tarjolla oli kaikenlaista suolakurkuista ja ruisleivästä aina kauravelliin ja lihasoppaan asti. 52 kilometriä oli hujahtanut lähes huomaamatta muutaman minuutin yli neljässä tunnissa. Molempien vanhemmat olivat koululla kannustamassa ja tauolla kuluikin aikaa jopa puolisen tuntia, mistä olisi voinut kyllä hieman kiristää näin jälkeenpäin ajateltuna.

Kyröskoskella on kilometrin kävelyosuus ja sen jälkeen meni jokunen kilometri, että hiihto taas lähti sujumaan. Tässä vaiheessa tuli itselläni toinen pieni notkahdus, joka kesti noin 8 kilometriä. Eteneminen tuntui raskaammalta - toki maastokin oli ylämäkivoittoista - ja vasen polvi hieman vihotteli. Kipu pysyi kyllä hyvin poissa, kun pystyi hiihtämään teknisesti hyvin, mutta pöperöiset ylämäet olivat hankalia. Ajatellen tulevia Rokkakosken nousuja nappasin seuraavalla Lintuharjun huoltopisteellä särkylääkettä. Lintuharjulle kiipeämisen jälkeen maasto helpotti ja hiihto rentoutui. Juuri ennen Rokkakosken huoltopistettä on jyrkkä alamäki, jonka pohjalla on tietenkin tiukka mutka. Olin jo kotona päättänyt, että kierrän tänä vuonna helpompaa reittiä, joka jo viime vuonna olisi ollut tarjolla, mutta en sitä käyttänyt. Joku olikin päättänyt sulkea tuon helpomman reitin siinä vaiheessa, kun me tulimme, joten ei auttanut muu kuin aurailla mäkeä alas. Oli muuten todella kamalassa kunnossa, kun siitä oli muutama tuhat hiihtäjää mennyt ennen meitä. Pystyssä päästiin kuitenkin alas ja pienen nousun jälkeen Rokkakosken huoltoon. Ilokseni totesin, että polvikaan ei enää vihotellut. Viime vuonna Rokkakosken nousut meni jotenkin sumussa, joten en niitä mitenkään erityisen pahana ainakaan muistanut. Eikä ne sitä ollutkaan. Ylimainostettu juttu sanoisin. Olin aivan täynnä virtaa mäen päällä ja muiden vauhti tuntui jotenkin hissuttelulta, joten lähdin keulille hiihtämään omaa rentoa hiihtoani. Pentinmaan huollossa muistelin kuinka viime vuonna olin siinä kohtaa aivan tuskissani ja nyt ei tuntunut missään vaikka takana oli 45 kilometriä enemmän. Jatkoin vetojuhtana ja äijä oli sitä mieltä, että tulimme aika haipakkaa ja omasta mielestäni hiihtelin vaan rennosti menemään! Hieman ennen viimeistä Julkujärven huoltopistettä yhdessä ylämäessä iski oikean jalan sisäreiteen kramppi. Se onneksi meni nopeasti ohi ja pääsimme viimeiseen huoltoon mehulle. Viimeiset kahdeksan kilometriä olivatkin koko reitin vaikeimmat. Mahtoiko johtua siitä, että maasto oli tuttua ja jotenkin asennoiduin jo perillä olemiseen. Raskaalta alkoi tuntua ja jalkakramppi iski mäki mäeltä pahempana. Viimeisten töppäreiden päällä hieman Soppeenmäen vesitornin jälkeen 3 kilometriä ennen maalia tuli päästettyä muutama äänekäs ärräpää, kun en päässyt krampiltani etenemään. Ärsytti, että matkaa oli niin vähän ja sitten tarvii seisoskella jonkun typerän kivuliaan krampin takia! Matka kuitenkin pääsi jatkumaan ja viimeisen pilkkopimeän laskun jälkeen suorastaan sokaistuin raviradan valoista. Ja mikäs sen hienompaa kuin lykkiä rinnakkain äijän kanssa maaliin ison tuttavajoukon hurratessa ajassa 7:55:11!

Oli aivan mahtava päivä! Parasta tässä kaikessa on, että kertaakaan ei mielessäni käynyt keskeyttäminen, kertaakaan ei mielessäni käynyt, että ei enää koskaan tällaista ja erityisesti se oli uskomatonta kuinka hyvin jaksoin. Hiihtäminen oli oikeasti mukavaa! Uskokaa tai älkää, mutta mä nautin siitä melkein koko matkan, noita kramppeja lukuunottamatta. Taitaa tuolle kunnolle olla jotain tapahtunut, kun muistelee viime vuoden puolta matkaa ja kuinka tuskaista se oli ja kuinka moneen kertaan vannoin ettei ikinä enää tälläsiä. Taisi tankkauskin siis tänä vuonna onnistua. Hiljaisissa toiveissani elättelin, että josko sen kahdeksaan tuntiin hiihtäisi ja sehän meni jopa alle.

En osaa sanoin kuvailla kuinka hyvä tunne oli koko sunnuntain ja on edelleen!

Keskisykkeeni matkalla oli 156 maksimi 174 ja kaloreita hurahti 4820 kcal. Nyt saa siis rauhassa palautella, syödä ja rentoutua. Lihakset ovat selvästi väsyneet, mutta liikkuminen onnistuu silti hyvin. Lonkankoukistajat joutuivat ehkä kovimmalle.

Risuja ja Ruusuja järjetelyistä; Aamun pysäköinti ja bussikuljetussysteemit oli hyvin organisoitu. Vaasantielle meinasi hieman kertyä ruuhkaa Teivoon kääntyvistä, mutta aika sujuvasti se kuitenkin meni. Ladut olivat niin hyvässä kunnossa, kun ne reilun kolmen tuhannen hiihtäjän häntäpäässä voivat ollakin. Huoltopisteet olivat pääasiassa hyvin hoidettu ja "tarjoilijat" positiivisia ja innokkaita. Valitettavasti parilla viimeisellä huoltopisteellä henkilökuntaa tuntui kiinnostavan enemmän keskenään jutustelu kuin hiihtäjien huoltaminen. Päällimmäiseksi järjetelyistä jäi kuitenkin positiivinen mieli.

Kuvia tulee sitten kun niitä kannatusjoukoilta saadaan.

Energiaa ja itseluottamusta

Huomenna on edessä elämäni pisin yhtäjaksoinen hiihto.

Valmistautuminen on sujunut hyvin. Hiihtokilometrejä on kertynyt muutamaa vaille 600 ja tuntuu, että pienen notkahduksen jälkeen tekniikkakin on taas löytynyt ja hiihto tuntuu rennolta. Hiilareita ja nestettä oon tankannut muutaman päivän ja lähinnä levännyt tämän viikon. Yhden kevyen hiihtolenkin tein. Tuntuu, että energiaa ainakin on kuin pienessä kylässä. Heräsin tänä aamuna vartin yli seitsemän intoa puhkuen. Yleensä aikainen herääminen viikonloppuna ei todellakaan kuulu ominaisuuksiini. Toivottavasti saan pidäteltyä tämän saman latauksen vielä huomiseen. Hiihtämättömyyskin on varmasti tehnyt hyvää, ainakin himo ladulle on kova. Tänään viimeistelyharjoituksena katson mallisuorituksen mm-kisojen naisten 30 km vapaasta kisasta.

Vauhtihan minulla ei mikään huima ole (missään lajissa), mutta lähdenkin suorittamaan matkaa enkä niinkään aikaa (tätä yritän hokea lähinnä itselleni...). Pääasia on päästä niistä aiemmin mainitsemistani huoltopisteistä läpi ennen sulkeutumista. Mikäli koko matkan keskinopeudeksi saan noin 12 km/h olen erittäin tyytyväinen. Tyytyväinen olen jo siihen, että pääsen maaliin. Meitä on samassa lähdössä kolmen hengen porukka - minä, äijä ja yksi kaveri - ja tarkoitus on lähteä porukassa hiihtämään. Katsotaan sitten missä vaiheessa jätän äijät kyydistä. ;-P Itseluottamus on siis kohdallaan. Epäilen sen johtuvan siitä, että en oikein ymmärrä mihin olen lähdössä. Minulle ei ole kertaakaan iskenyt edes paniikki, että mitä oikein olen tekemässä tai muuten alkanut kauhistuttaan. Yleensä se on kuitenkin kuulunut asiaan. Paljon tuttuja on tällä kertaa lähdössä hiihtämään, kuka millekin matkalle ja millä tyylillä. MIelenkiintoista seurata kuinka kaikki selviytyy. Kaikille toivon lämpimästi hyvää suoritusta!

Sääennuste lupailee mainiota hiihtosäätä. Pakkasta 1-5 astetta (minun oletetun hiihtoajan aikana) auringonpaistetta ja sivumyötäistä tuulta. Hiihtäjiä on ilmottautunut paljon jo etukäteen, joten ruuhkaa varmasti riittää. Voitelupalveluni on juuri laittamassa suksiin violettia fluoria. Sillä mennään. Tuskin tämä suoritus ensimmäisenä suksien luistoon tökkää. Toivottavasti tuuli ei ole pudotellut paljon roskia ladulle tai edellä menevät on vienyt ne mennessään.

TSEMPPIÄ itselleni ja kaikille muille Pirkan Hiihtäjille! 

Puoli-Pirkan vapaan lähtötunnelmaa vuodelta 2009.