Eilen oli torstairastien etsintä. Taas kerran päädyttiin siihen lyhyimpään lenkkiin, joka oli 2,6 km. Tällä kertaa sille oli jopa perustelut ja lopussa todettiin, että valinta oli ihan oikea. Kaikki reitit meni lähestulkoon umpimettässä, eli lyhyimmälläkin joutu oikeesti suunnistaan eikä vaan käveleen rastilta toiselle. Kaikki rastit löydettiin ihan mukavasti, muutamaa jouduttiin vähän oikeasti etsimään. Oma ylpeydenaiheeni on rastien 3 ja 4 väli. Otin kompassillla suunnan ja sen perusteella kävelimme suoraan rastilipulta toiselle! :-) Kummasti se itseluottamus kasvaa onnistumisten myötä. Rastinmääritteetkin osattiin tulkita oikein.
Siinä metsässä rämpiessä pohdittiin sitä Jukolaakin ja ihmeteltiin, että miten sellaisessa umpimetsämaastossa voi juosta ja samaan aikaan vielä tulkita karttaa, pysyä kartalla ja vielä kompassin kanssa oikeassa suunnassakin? Eli voi olla ettei meistä ihan hetkeen ole Jukolaan lähtijöiksi.
Loppumatkasta kiittelin todenteolla ettei otettu yhtään pidempää matkaa. Viimeset alamäet sain mennä hammasta purren. Lenkkeillessäkin hieman vihotellut polveni ei pitänyt niin vaikeakulkuisesta maastosta yhtään. Nyt se on aikas kipee. Pelkkä kävelykin välillä tuntuu, rappusista ja mäistä puhumattakaan. Varasinpa sitten heti tänään aamulla ajan urheilulääkärille. Sen verran skeptinen olen terveyskeskuslääkäreiden taitoja kohtaan tällaisissa ongelmissa, että maksan mielummin itseni kipeeksi yhdestä lääkärikäynnistä, kun että kärsisin lopunikääni polvista. Eli varasin maanantaille ajan Mehiläisen urheilulääkäri Jari Myllyniemelle, joka on toiminut mm. Tapparan liigajoukkueen lääkärinä. Toivottavasti saan kunnon hoito-ohjeet, että lenkkeily ja suunnistus voi jatkua taas pikimmiten. Voisin sanoa, että tällä hetkellä tunnelma on se, että ottaa päähän. Voihan polvi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti